Siirry pääsisältöön

Pirjo Suhonen

Jaa

Lue myös

Jussi Raita

Maajohtaja, Elixia

Jussi Raita on kuntokeskus ELIXIAn maajohtaja. ELIXIA on osa pohjoismaista SATS Group konsernia, joka toimii Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan suurimmissa kaupungeissa. SATS Groupin visiona on parantaa merkittävästi pohjoismaalaisten terveyttä ja elämänlaatua: ”Making people healthier and happier”. ELIXIA järjesti onnistuneen henkilökunnan ELIXIA Awards gaalan marraskuussa 2022. Gaalassa palkittiin vuoden parhaita työntekijöitä. Tavoitteena oli kiittää henkilökuntaa ja aloittaa vuosittainen tapahtuma Awardsien ympärille. Tule kuulemaan mielenkiintoinen CASE -esitys onnistuneesta henkilökuntatilaisuudesta.

Joona Haatainen

Toimitusjohtaja, Troot

Joona Haatainen on luovan vaikuttajatoimisto Trootin toimitusjohtaja ja strategisti. Vahvana visionäärinä hän on vaikuttanut voimakkaasti YouTube-kulttuurin kehitykseen Suomessa. Vaikuttavat sisällöt eivät synny itsestään. Jokaisen strategian, konseptin ja tuloksellisen toteutuksen takana on joukko luovia ja tehokkaita asiantuntijoita. Joona yhdessä Troot tiimeineen ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa lukuisten kuluttaja- sekä B2B-brändien markkinointia TikTokissa niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Laura Latomäki

tulevaisuudentekijä, Hämeenlinnan kaupunki

Laura Latomäki toimii tulevaisuuden tekijänä Hämeenlinnan kaupungilla. Hänen tehtävänään on tukea ja kannustaa organisaation uudistumista, kehittää toimintakulttuuria ja johtamista. Laura oli rakentamassa Hyvin Sanottu keskustelufestivaalin yhdessä Ylen ja Erätauko säätiön kanssa. "Rakensimme yhdessä jotain uutta ja yhteiskunnallisesti merkittävää. Olennaista oli aito yhdessä tekeminen, rohkeus tehdä jotain uutta ja pitää tapahtuman ydinideologia kaiken keskellä."