Siirry pääsisältöön

Vastuullisuus tapahtumissa

Vastuullisuus ei ole enää trendi vaan elämäntapa ja luonteva osa liiketoimintaa. Vastuullisuuteen sisältyvät kaikki kestävän kehityksen näkökulmat eli ilmasto- ja ympäristöasioiden lisäksi sosiaalinen ja taloudellinen tai yhteiskunnallinen vastuullisuus. Lähtökohtana on se, miten me voimme yhdessä edistää kestävää kehitystä ja rakennamme parempaa maailmaa myös jokaisessa tapahtumassa, kokouksessa, kongressissa tai tilaisuudessa.

Meillä Compass Groupissa ruoka on tietysti keskinen asia. Ja sitä ruoka kaikkiaan on – keskeinen – niin ilmaston, muun ympäristön, sosiaalisen vastuullisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Esimerkiksi ilmastovaikutuksista maailmassa noin kolmannes tulee jollain tavoin ruoasta. Jo vastuullisia ruokavalintoja tekemällä kasvatat tapahtumasi tai kokouksesi kestävyyttä, autat osallistujia jaksamaan ja luot iloa laajemminkin kuin tapahtumassasi. Valinnoillasi nimittäin vaikutat miten ihmiset voivat tapahtumassasi lisäksi kaikissa niissä yrityksissä, jotka ovat osa tapahtumasi tuotantoa vaikkapa ruoan raaka-ainehankintaketjun kautta.

Helpoin ja varmasti tutuinkin tapa ruoan osalta on miettiä ympäristön kannalta hyviä ruokavalintoja. Kasvikset ovat ilmaston kannalta lähes sata kertaa parempi valinta kuin naudanliha. Vegaanivalinnat ovat lähes poikkeuksetta ilmaston ystäviä. Jo kasviksia ja järvikalaa painottamalla tilaisuuden ruokatarjonnan ilmastoystävällisyys kasvaa. Tämä päivän tietoisille kuluttajille ja yritysvieraille myös ilmastoystävällisyys täytyy perustella faktoilla. Se voi olla esimerkiksi kokoustarjoilu, joka on ilmastovaikutukseltaan 30-50% pienempi kuin keskimääräinen vastaava tarjoilu.

Hyviä valintoja ilmaston kannalta kokoustarjoiluiksi ovat esimerkiksi:

Kotimaisuus on aina hyvä kannustin ja kotimaisen ruokaketjun läpinäkyvyys tärkeää. Vastuullinen ruoka tarkoittaa myös ihmisoikeuksista huolehtimista hankintaketjussa, aktiivista lapsityövoiman torjumista ja nykyaikaisen orjuuden estämistä. Isoja kysymyksiä, joilta emme kukaan voi emmekä halua sulkea silmiämme. Tämänkin vuoksi rautaisen vastuullinen ruokakumppani on kullan arvoinen.

Lautasen sisällön varmistamisen lisäksi haluamme tietysti, että lautaset tyhjenevät. Ruokahävikin ilmastovaikutus on merkittävä ja ruokahävikin torjunta on osa jokaisen vastuullisen tapahtuman järjestelyjä. Ruokapalvelutoimija on mukana työssä, mutta tärkeä osa hävikin hallintaa alkaa jo kokousta valmisteltaessa. Pyydetäänkö ilmoittautumisen yhteydessä erikoisruokavaliotiedot (täsmävalmistus), onko peruutusehdot (turhat ruokatilaukset pois) ja onko ruokatilaukset mietitty kohderyhmän näkökulmasta: kaukaa matkustanut aamukokouksen osallistuja on ehkä syönyt jo hotellin runsaan aamiaisen, konferenssivieras kaipaa iltapäivällä kahvin ja leivoksen sijaan ehkä virkistäviä hedelmiä ja ravitsevaa pientä suolaista.

Toki tapahtuma on muutakin kuin ruokaa. Vastuullisen tapahtuman muistilistalle kuuluvat myös joustavat saapumisvaihtoehdot, vinkit joukkoliikenteestä, sosiaalisen vastuun muistaminen vaikkapa esteettömyydessä tiloissa ja jätetään vielä lisäksi ne liialliset painotuotteet pois. Give awaynä kestävä ja käyttökelpoinen tilaisuudesta muistuttava lahja on vastuullisempi kuin muoviin pakattu hetken trendituote. Tapahtumatilan osalta vastuullisuuteen vaikuttaa puolestaan energiaratkaisut, vedenkäyttö, kierrätys ja lajittelu sekä tapahtumapaikan oma vastuullisuustyö kuten esimerkiksi henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen.  

Ja mikä on kaikkein tärkein valinta? Sen minkä sinä teet aivan ensimmäiseksi eli valintasi järjestää vastuullinen tapahtuma. Oikeiden kumppanien avulla onnistut.

Marketta Viljasaari

Senior Manager, Sustainability

Compass Group

Jaa

Lue myös