Siirry pääsisältöön

Janita Autio

Valokuvaaja, yrittäjä

Valokuvaaja Janita Autio innostaa käytännön tarinoilla ja kannustaa kuulijoita löytämään tapahtuman visuaalisen kipinän sekä hyödyntämään rohkeasti omia vahvuuksiaan luovalla alalla. Janita on erikoistunut henkilö-, muoti- ja tunnelmakuvaukseen, ja hänen kuvansa tunnetaan värikkyydestään, voimakkaasta tunnelmasta ja visuaalisesta erottuvuudesta. Hän on kuvannut muun muassa New Yorkin muotiviikoilla sekä tehnyt merkittäviä kaupallisia yhteistyöprojekteja suurille brändeille kuten Nespressolle, H&M:lle ja Kiehl’sille. Janitan työssä korostuu tarinankerronta ja se, miten kuvattava kohtaa kameran.

Antti Reini

Näyttelijä, muusikko ja kirjailija

Antti Reini on yksi suomalaisen näyttämötaiteen ja elokuvan karismaattisimmista kasvoista. Hänen uransa ulottuu yli kolmen vuosikymmenen taakse, ja hänen roolinsa sekä kotimaisissa että kansainvälisissä tuotannoissa ovat tehneet hänestä yhden Suomen tunnetuimmista näyttelijöistä. Antti Reini tunnetaan myös teatterilavojenkin puolelta, musiikin parista ja kirjallisesta tuotannosta. Tapahtumat ovat leimanneet hänen uraansa monella tavalla jo vuosikymmenten ajan.

Jenni Rajahalme

Viestinnän ja työelämän kehittämisen asiantuntija

Jenni Rajahalme on kokenut viestinnän sekä työelämän kehittämisen asiantuntija, jonka lähes 20 vuoden yrittäjäkokemus yhdistyy ainutlaatuiseen tarinankerrontataitoon. Hän on tunnettu valloittavasta esiintymisestä, jossa huumori ja oivaltavat käytännön esimerkit takaavat, että tärkeät viestit jäävät mieleen. Jenni innostaa yleisöä ymmärtämään eri sukupolvien näkökulmia ja luomaan tulevaisuuden työyhteisöjä, joissa vuorovaikutus ja monimuotoisuus kukoistavat.

Niko Visuri

Mr. Body Language®

Niko Visuri on suosittu ja kansainvälisesti kokenut esiintyjä, Key Note -puhuja ja kouluttaja. Hän toiminut kehonkielen ja myynnin kouluttajana, esiintyjänä ja asiantuntijana jo yli 30 vuotta ja esiintynyt yli 1.500 yritystapahtumassa sekä korkeakouluissa ja yhteisöille Suomessa ja kansainvälisesti, 15 eri maassa (mm. USA, Japani, Saksa, Brasilia, Espanja, Taiwan, Viro, Englanti ja Sveitsi). Niko on myös lehdistä ja TV:stä tuttu kehonkielen asiantuntija ja kommentoija. Suomalaisten ja kansainvälisten finanssialan yritysten myynti-, myynnin johto- ja koulutustehtävissä myös yli 30 vuotta toimineena, hän on mm. vastannut Suomessa valtakunnallisista myynti - ja asiakaspalveluorganisaatioista ja satojen miljoonien eurojen vuosimyynnistä, ja kouluttanut yli 10.000 myyjää ja asiakaspalveluhenkilöä. Junior Chamber International JCI University on myöntänyt hänelle International Training Fellow -arvonimen.

Tiina Vihtkari

CEO / Sublime Music Agency

Tiina Vihtkari on suomalainen musiikkialan ammattilainen, yrittäjä ja artistimanageri, joka tunnetaan parhaiten siitä, että hän on agentuuri Sublime Music Agency Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Vihtkari perusti Sublime Music Agencyn yli 20 vuotta sitten, ja sen kautta hän on edustanut ja manageroinut suomalaisia huippuartisteja sekä järjestänyt konsertteja ja kiertueita niin Suomessa kuin ulkomailla. Sublime edustaa useita tunnettuja taiteilijoita ja kollektiiveja eri musiikkityyleissä, kuten klassisessa musiikissa, jazzissa ja kansanmusiikissa. Tiina Vihtkari on saanut Vuoden musiikkialan naisyrittäjä -palkinnon vuonna 2013, mikä kertoo hänen merkittävästä roolistaan suomalaisen musiikkikentän yrittäjänä ja esikuvana erityisesti naisille alalla, jonka johtotehtävissä naisia on perinteisesti vähemmän. Hän on myös toiminut luottamustehtävissä musiikkialan organisaatioissa, kuten esimerkiksi Music x Media -tapahtuman hallituksen puheenjohtajana.

Harri Kuukasjärvi

Vuorovaikutusvalmentaja

Harri Kuukasjärvi on suomalainen vuorovaikutuksen, johtamisen ja henkilökohtaisen kasvun puhuja, kouluttaja ja valmentaja. Hän ammentaa puheissaan omista kokemuksistaan, niin onnistumisista kuin epäonnistumisista. Yhdistää ne nykyaikaiseen johtamiseen sekä ihmisten välisiin kohtaamisiin tavalla, joka on rehellinen, oivalluttava ja käytännönläheinen. "Kuukkeli" tuo tapahtumien ja työyhteisöjen johtamiseen vahvan näkökulman vuorovaikutustaitojen merkityksestä. Hän avaa konkreettisesti, miten tapa puhua, taito kuunnella ja kyky kohdata vaikuttavat motivaatioon, luottamukseen ja sitoutumiseen arjen paineissa. Näiden taitojen kautta Harri tarjoaa käytännön keinoja siihen, miten henkilöstö ja vapaaehtoiset saadaan toimimaan yhdessä kohti yhteistä tavoitetta – myös silloin, kun tilanne on kuormittava ja johtajalta vaaditaan enemmän kuin nopeita vastauksia.

Inna-Pirjetta Lahti

Founder, Head of Inspiration / PING Helsinki

Inna-Pirjetta Lahti on viestintäalan yrittäjä ja sertifioitu Hengähdyshetkiä®-palautumisvalmentaja. Pitkän uran vaativissa myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä sekä yrittäjänä tehneenä hän on löytänyt palautumisen merkityksen omakohtaisen kokemuksen kautta. Tasapainoillessaan yrittäjyyden, ympäristön paineiden, perheen ja oman hyvinvointinsa välillä hän tuo valmennukseen runsaasti samaistuttavaa kokemusta. Valmentajana Inna-Pirjetta yhdistää henkilökohtaisen tarinansa vahvaan tietopohjaan ja käytännön esimerkkeihin, innostaen ja motivoiden osallistujia pieniin, kestäviin muutoksiin, jotka edistävät tasapainoa ja kukoistusta arjessa.

Victoria Ricci

Creative and Stategic Manager EMEA / American Express Global Business Travel

Victoria Ricci on Creative Manager American Express Global Business Travelin (Amex GBT) Experience Studio -tiimissä, missä hän johtaa luovaa suunnittelua ja strategista konseptointia unohtumattomien tapahtumien ja brändikokemusten kehittämiseksi. Victoria on koulutukseltaan sekä business että psykologian kandidaatti, mikä antaa hänelle ainutlaatuisen näkökulman siihen, miten ihmisen aivot reagoivat tunteisiin, muistijälkiin ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen — osaamista, jota hyödynnetään suoraan tapahtumasuunnittelun strategisessa työssä. Hän tuo puheenvuoroonsa sekä teoreettisen ymmärryksen että käytännön kokemuksen siitä, miten neurotiede ja psykologia voidaan muuntaa konkreettisiksi suunnitteluperiaatteiksi, jotka tekevät tapahtumista merkityksellisiä ja vaikuttavia.