Siirry pääsisältöön

Käytä aistejasi – ole nälkäinen

Sähköpostiimme kilahtelee kiihtyvällä sarjatulella kutsuja. Vaikka järjestäjät tuskailevat, että osallistujia on vaikea saada paikalle, väittäisin, että tarve kohtaamiseen ei ole kadonnut. Mitä sirpaleisemmaksi tapahtumakenttä hajoaa, sitä tärkeämpää on pohtia, mihin ja miten käytämme aikamme. Mitä lisäarvoa osallistuminen tuo? Voisinko yhdistää useamman eri tapaamisen samaan tilaisuuteen?

Messuja toimittajana kiertäessä tarkastelee ympäristöä hiukan eri silmin kuin peruskävijä. Yleensä näkee ja kuulee toinen toistaan hämmentävämpiä tarinoita. Moni on jälkeenpäin kysynyt, miten ihmeessä tuostakin kuulit tai juuri tiettyyn henkilöön törmäsit. Että mitenkö? Helposti.

Ensinnäkin on oltava riittävän nälkäinen. Uutta tietoa tai oivallusta on suorastaan hinguttava. Toinen seikka, jonka moni on unohtanut digiajan murroksessa, on kuuntelemisen ja havainnoinnin jalo taito – jos heillä sitä koskaan on ollutkaan. Nokkeluuksia on helppo heitellä Twitterissä tai Facebookissa, mutta kuuntelu ja ajatusten jalostaminen kantavat pidemmälle. Ystävällinen, kiinnostunut katse, pari johdattelevaa kysymystä ja taivas on sinun. Kukapa ei arvostaisi sitä, että hänestä ollaan kiinnostuneita. Kuunnellessa tarinaa aistiskanneri tekee taustalla työtä, ajatus ei harhaile. Miten henkilö elehtii ja kuvailee asioita? Onko hän uskottava? Jo ripauksellakin tunneälyä oppii erottamaan turhanpäiväiset höpöttelijät, itserakkaat tärkeilijät tai asiaansa intohimoisesti suhtautuvat ja piinkovat ammattilaiset, tekijät. Samalla selviää, ketkä ovat taitavia verkostoitumaan ja kenen puheet pitävät.

Itselleni paras oppi havainnoinnin tehostamisessa oli hoviseurueista luopuminen. Kun aikaa on vähän, on oltava tehokkaampi. Mitä isommassa rykelmässä liikut, sitä varmemmin kuljet onnesi ohitse. Yksin kulkiessa silmät ja korvat avautuvat, ja jotain uutta tarttuu aina matkaan. Kun aistit ja kriittinen pohdiskelu harjaantuvat, erotat nopeammin, mitä uutta näytteilleasettajat tarjoavat vai tarjoavatko mitään. Luota intuitioosi. Mitä enemmän pengot ja selvität, huomaat rutiininomaisten ja tylsien messukierrosten jääneen historiaan. Haasta rakentavasti näytteilleasettajia ja vaadi heiltä enemmän. Älä tyydy tavanomaiseen. Jos he eivät pysty vastaamaan kysymyksiisi, pyydä heitä palaamaan asiaan.

Parasta on, jos ehdit pysähtyä ja pyyhkäistä muut ajatukset mielestäsi ennen messuja. Kun poislähtiessäsi mutustelet tietotulvaa mielessäsi, asiat kirkastuvat. Näin viet yhden, jollet useampiakin ideoita jatkojalostettavaksi työpaikallesi.

Miksikö ylipäätään vaivautuisit moiseen? Jotta pystyt perustelemaan osallistumisesi tilaisuuteen kuin tilaisuuteen työpaikallasi. Jos sinulla ei ole mitään kerrottavaa messuilta tullessasi tai et ole kyennyt kasvattamaan verkostoasi, miksi ihmeessä esimiehesi antaisi sinun osallistua? Vakuuta hänet ja näytä, että sinun osallistumisestasi on konkreettista hyötyä yritykselle.

Kun päätät osallistua, mieti, mitkä ovat tavoitteesi? Kun olet selvittänyt ne itsellesi, toteuta ne ja mielellään jopa enemmän. Tavoite voi olla viiden potentiaalisen kokouspaikan löytäminen, kymmenen uuden kontaktin solmiminen tai oivallus, joka helpottaa arkeasi ja ratkaisee pulmasi.

Tutustu etukäteen näytteilleasettajalistaan ja merkitse itsellesi tärkeimmät. Sovi etukäteen tapaamisia ja kerro, että käytössäsi on 10-15 minuuttia aikaa. Liika on liikaa, joten jätä tapaamisten väliin riittävästi aikaa. Liikkumiseen väentungoksessa ja yllättävien tuttujen kohtaamiseen saattaa vierähtää pidempi tovi kuin arvaatkaan. Jos asiasi vaatii enemmän aikaa, piipahda osastolla ja sovi tapaaminen messujen jälkeen.

Ennakkovalmistelu vie hetken, mutta antaa paljon. Toki voit lähteä soitellen sotaan, mutta silloin sinun on luotettava taitoihisi kaivaa esiin hyödyllistä tietoa. Intuitiota ei pidä koskaan väheksyä, silloinkaan, kun on hyvin valmistautunut. Ennakkosuunnitelmat heitän lennossa odottamaan parempaa hetkeä, jos eteen on tullut tilaisuus, jota en kerta kaikkiaan voi ohittaa. Näinkin syntyy tulosta. Tärkeintä on, että pidät itsesi nälkäisenä ja tartut hetkeen.

Jaa

Lue myös