Siirry pääsisältöön

Sitä niittää mitä kylvää

Kirjoitin aiheesta Evento 2/2019 pääkirjoituksessa.

Vastuullisuutta tukeviin toteutuksiin ei voi olla enää törmäämättä tapahtumissa. Etenkään Suomessa. Teot puhuvat puolestaan – viherpesusta tai amatöörimäisestä toiminnasta narahtaa nopeasti. Parhaimmillaan yrityksen määrittelemät arvot ohjaavat jokaista yksittäistä valintaa.

Ekologisen ja taloudellisen vastuullisuuden voidaankin katsoa hipovan parhaimmillaan kukoistuksensa huippua. Tapahtumiin ei enää törsätä, ne nähdään investointina. Tapahtumien ei pelkästään odoteta kiillottavan brändiä, vaan lisäävän tunnettuutta sekä uskottavuutta ja tuovan sitä kautta taloudellista menestystä. Jopa muuttavan toimintatapoja tai koko maailmaa.

Tapahtumissa tarjotaan luomua, lähiruokaa ja vegaanista. Kun muovi julistettiin pannaan, vaihtoehdoksi kehitettiin syötäviä pillejä. Muovituoppien käyttöä ei katsota enää suotuisasti, eikä tuoppeja toivota heitettävän muoviseen jätepussiin. Astioissa käytetään kierrätysmateriaalia – tai niitä kierrätetään. Osa tapahtumataloista lämmitetään ekologisesti aurinkoenergialla. Vähintäänkin käytössä on ekologista sähköä.

Kun pelikenttä muuttuu globaaliksi, vastuulliset valinnat ovat jo huomattavasti haasteellisempi käsite. Lentomatkustuksen päästöt ja niiden vaikutus ilmastonmuutokseen on kenties pienin tuskailun aihe, puhumattakaan tarjoiluista.

Tapahtumapaikan valinnalla voidaan nimittäin, tahtomatta tai tarkoituksella, tehdä voimakas kannanotto ihmisoikeuskysymyksiin tai maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Jos taloudellisen hyödyn tavoittelu ajaa sosiaalisesti kestävien valintojen ohitse, ollaan hataralla maaperällä.

Tärkeiden asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden tai median poisjääminen arvo-, moraali- tai solidaarisuussyistä saattaa olla kohtalokasta. Haviteltu voitto ja liiketoiminnan kasvu voivat kuivua kasaan.

Maailman tapahtumia on vaikea ennustaa, mutta jos tietoisesti päädytään pohjoismaisten tai yleiseurooppalaisten arvoperiaatteiden vastaisiin valintoihin, on perusteluiden oltava toisella tapaa kestäviä. Päätä ei pidä laittaa pensaaseen ja toivoa, ettei kukaan nosta asiaa esille. Viestintään on panostettava, ja sitä on tehtävä rehellisesti ja läpinäkyvästi. Osallistujien turvallisuudesta ei pidä tinkiä missään vaiheessa.

Vastuullisia ratkaisuita ja turvallisuutta janoavassa maailmassa Suomi on tapahtumamaana vahvoilla. Hotellikapasiteettimme kasvaa ja meistä on kuoriutumassa houkutteleva vaihtoehto kansainvälisten kongressien kohteena. Tällä tiellä on hyvä jatkaa!


Jaa

Lue myös